Category Archives: Lutakko

Sotajumalan musiikkivideon kuvaus

13.5.2010 Tanssisali Lutakossa.
Sotajumala.fi

Disco Ensemble, Lutakko

Cobra Tour @ Lutakko

Kuvia Cobra Tourin viimeiseltä keikalta Lutakosta; kuvattu kyseisen keikan DVD-julkaisua varten. Bändit ovat Sotajumala, Deathchain ja Survivors Zero.
Kuvat on helpointa katsoa siten, että ensimmäisen aukaisemisen jälkeen napautetaan kuvan oikeaa reunaa, jolloin sarjan seuraava kuva tulee näkyviin.

Lutakko Liekeissä 2009

Yhden päivän festari viime kesältä.

PMMP kolme vuotta aikaisemmin

Tässä kolme kuvaa joiden uskon olevan toiselta kuvaamaltani PMMP:n keikalta, 10. joulukuuta 2006, Jyväskylän Lutakosta. Kuvasin ensimmäisen konserttini noin yhdeksän kuukautta ennen kyseistä keikkaa, ja nämä kuvat kuuluvat varhaisimpiin joista vielä pidän.

Tämä oli ensimmäinen Keskisuomalaisessa julkaistu kuvaamani konserttikuva (ensimmäinen ko. lehdessä julkaistu valokuvani kaiken kaikkiaan oli edellisen päivän Scandinavian Hunks -esityksestä). Mustavalkoinen versio kuvasta oli [...]

Jenny Wilson

This is the only published shot taken with my Hasselblad 500C, a medium format film camera manufactured in 1961. I would love to phtograph more concerts with the camera, but it’s often very hard to focus in the dim light, and I have to get the film processed and scan it before the deadline.
This photo [...]

Popeda

Kickstart 2009

A two-day indoor festival held last weekend at the Lutakko Club, done for Rumba magazine and Keskisuomalainen (newspaper).
The shutter drags(*) were mostly what was needed to make interesting photos. I usually avoid using flash, but this time the lights were so badly placed – and bad quality overall – on the two smaller stages, that [...]

Presley Bastards

Presley Bastards from Jyväskylä, Finland. The venue is good ol’ Lutakko.

Disfear @ Lutakko

I’m happy that the club sesason began again. Gotta love those small, dark places.
The band is Disfear from Sweeden.